Kirjoittaja Aihe: PAINOVOIMASTA  (Luettu 89 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Polariz

  • Keltanokka
  • *
  • Viestejä: 40
  • Kannustukset: 1
    • Profiili
PAINOVOIMASTA
« : Huhtikuu 25, 2017, 21:51:38 ip »
Painovoimateoriassa aineeton avaruus ja aikakäsite taipuu massan ympärillä kuopalle. Sitten jonkin täysin selittämätön luonnonlaki määrää ainetta liikkumaan kohti niitä aineettomia kuoppia. Teorian mukaan kuoppa itsessään on se ohjaava voima. Tuota virtuaalista kuoppaa pidetään selityksenä sille miksi maan päällä aine putoaa, vaikkapa ihan konkreettiseen kuoppaan ja vieläpä sen kuopan omia reunoja myöten.

Teoria painovoimasta sisältää todistamattomia oletuksia ja vaikuttaa muutenkin aika epäuskottavalta, mutta siitä puhutaan toistellen kuin se olisi kiistaton totuus, ja sellaiseksi se on muodostunutkin valtaosan mielissä. Useimmille painovoiman todisteena tuntuisi olevan pelkästään havainto että asiat putoaa maahan. Sellainen todiste ei eroa paljon siitä että joulupukki olisi olemassa vain koska kuusen alle on tullut lahjoja.

Painovoiman mukaan maapallo vetää kuuta ja kuu taas vetää sen suunnasta maapallon meriä, mutta kuu ei silti koskaan imeydy painavampaan maapalloon niinkuin sen teorian mukaan pitäisi, vaan kuu putoaakin aina maapallon ohi. Tuo ohi putoaminen on taivaankappaleiden tasaisten kiertoratojen selitys. Mielestäni huvittavan epäuskottavaa, mutta omilla mielipiteilläni ei edes ole väliä siihen, ettei painovoima sovi muiltakaan osin tähtitaivaan ilmiöihin. Teoriaa paikkaamaan kehiteltiin kaksi muuta hataraa teoriaa. Toinen niistä on pimeä aine. Uskotaan että tuota mitenkään havaitsematonta pimeää ainetta on maailmankaikkeus pullollaan. Sitä sanotaan olevan 4 kertaa enemmän kuin näkyvää ainetta, mutta ainoa viite sellaisesta ja samalla todiste sen olemmassaolosta on painovoima itsessään, koska se vaatii sen pimeän aineen selitykseksi. Toinen lisäys mikä on tehty, on teoria pimeästä energiasta, joka selittää miksi painovoima ei vedä kaikkea ainetta kasaan, vaan päinvastoin, kaiken uskotaan laajenevan kiihtyen, täysin painovoiman vastaisesti.

Ongelmat painovoimasta ei lopu tähän. Ainakin itse ihmettelen miten kaikki taivaankappaleet noudattaa kellontarkkoja ja ennustettavia ratoja, vaikka niiden keskinäiset etäisyydet vaihtelee. Toisin sanoen, myös keskinäisten painovoimasuhteiden tulisi muuttua, varsinkin suurempien planeettojen, kuten Jupiterin lähestyessä. Mutta mitään muutoksia ratojen kellontarkkuuteen ei tapahdu. Juuri se äärimmäinen täsmällisyys tuntuu epäuskottavalta jos puhutaan radoista joiden pituudet on kirjaimellisesti tähtitieteellisiä. Taivaankappaleiden liikkeiden selittäminen painovoimalla tuntuukin keskittyvän vain kahden vetävän massan väliseen hippaan ja yhtälöistä unohdetaan kolmannet-, neljännet- tai jopa useammat vaikuttavat massat. Ratojen täsmällisyyttä voisi melkein pitää todisteena sille ettei muut massat vaikuta painovoimallaan, koska pienetkin muutokset kertautuisivat niin pitkillä kiertoradoilla ja täsmällisyys katoaisi.

Ymmärrän kuitenkin miksei logiikan vastaista ja toimimatonta teoriaa hylätä.Tiedeyhteisössä varmaankin ymmärretään mitä suhteellisuusteorian ja painovoiman kyseenalaistaminen tarkoittaa. Siksi heille asian todistusarvo voi olla pelkästään kehäpäätelmässä että maa on pallo, jossa painovoima on todistettu pelkästään sillä että maa tiedetään palloksi. Loogista tavallaan, koska teoria pyörivästä pallosta vaatii sen painovoiman pitämään kaikki meret kiinni sen pinnassa. Toistan vielä: Jos painovoimaa ei olisi, ei maa voisi olla pallo. Riittääkö siis litteän maan todisteeksi jos näyttää ettei painovoimaa ole:

KÄYTÄNNÖN TESTI





Olen kirjoittanut yllä olevista videoista aieminkin ja miettinyt paljon niitä. Videoissa näytetään lasten Slinky-vieterilelua, sellaista joka lähetetään yleensä menemään portaita alas. Videossa tehdään testi, jossa tiedemies roikottaa sellaista vieteriä ja päästää irti, mutta vieterin alaosa pysyykin paikoillaan ilmassa, ainoastaan vieterin yläosa putoaa. Vasta loppuun asti kelautuneena vieterin alaosakin alkaa pudota.

Se mitä testissä nähdään ei mielestäni sovi painovoimateoriaan, jonka mukaan vieterin joka kohdan tulisi olla samanarvoisesti liikkumassa kohti maanpintaa. Vieteri voisi siinä matkalla vedellä itseään minkä kerkeää, mutta ei noin että se jää ilmaan odottelemaan yläpäätä.

Koe toistuu kaikenlaisilla muunnoksilla. Yhdessä testissä vieterin alaosaan oltiin laitettu painoksi tennispallo ja yksi testi oli tehty jättivieterillä, ja aina sama lopputulos. Ainakaan mulle ei kelpaa selitykseksi se että vieterin alaosa olisi sinkoutumassa ylöspäin, joka taas näyttäisi paikoillaan olemiselta jos painovoiman veto olisi nopeudeltaan täysin identtinen sen ylöspäin vedon kanssa. Miksi edes olisi loogista ajatella kaikenkokoisten vieterien vetojen olevan aina nopeudeltaan niin kauniissa synkassa juuri painovoiman vedon kanssa... silloinkin kun pohjaan on laitettu pallo painoksi. Vieterin alaosa on sitäpaitsi täysin levossa, ainakin jättivieteristä voi erottaa pohjaan pakkautuneet vieterin renkaat.

Fyysikko kertoo ettei vieterin alaosa tiedä vielä että yläosa on irti. Tilanne muistuttaa Kelju K. Kojootin juoksua kielekkeen reunan yli, jossa putoaminen tapahtuu vasta sen jälkeen kun yllättynyt kojootti huomaa asian. Sellaisen selittäminen painovoimateoriaan sopivaksi on ihme selittelyä. Jos selitykset olisivat parempia voisi ilmiselvän painovoiman vastaisen havainnon perustella itselleen paremmin painovoimaan sopivaksi. Mutta kun painovoima ei muutenkaan ole ongelmaton ja kun lisäksi Maa näyttäisi muutenkin olevan ennemmin tasainen alusta kuin ääntä nopeammin pyörivä pallo, jossa tuhansien kilometrien pituiset joet valuu alas kohti merentasoa tavalla jonka sopiminen pallon pinnalle vaatisi akrobaattista filosofiaa.

Tasaisella maalla painovoimaa ei tarvita, vaan omena putoaa koska on ympäröivää ilmaa tiheämpää. Aine järjestäytyy tiheyden mukaan, kuten nesteet lasissa koulujen fysiikan tunneilla. Kaasut nousee nosteen avulla. Painovoiman selitys nosteelle on nurinkurisesti painovoima. Esimerkiksi heliumpallo nousee ylös sen takia että ilmakehä putoaa kokoajan heliumpallon alle. Tasaisella maalla noste selittyy sillä että jos aine kohoaa, se on tiheytensä puolesta väärässä ympäristössä ja suuntaa suorinta reittiä sinne mihin pääsee asettumaan lepotilaan tiheämmän aineen yläpuolelle. Ainoaksi spekulaatioksi jää se, mistä aine tietää missä on ylös ja missä alas. Mutta maan tiedetään olevan magneettinen- ja myös tavallaan sähköstaattinen ympäristö, joten ylös- ja alas-käsitteen ihmettely voi hyvinkin ratketa niistä asioista, jos niitä jotenkin kynnyskysymyksinä pitää. Suhteellisuusteoria ei tunnusta ylös- ja alas-käsitteitä, joka on hassua koska se on kuitenkin  kaikkien havaitsemaa todellisuutta.

Se miten sitten tuo vieteritesti sitten selittyy oikealla fysiikalla ja ilman painovoimateoriaa... No, irti päästetyllä vieterillä on kiire lepotilaan, mutta alaosa ei putoa koska se on siinä vaiheessa vielä lepotilassa. Putoaminen on aineen siirtymistä väärästä tiheydestä mahdollisimman nopeasti sellaisen tiheyden päälle johon se voi asettautua lepotilaan. Aineen järjestäytyminen alkaa tässä tapauksessa irti päästetyssä vieterin yläosassa, ja alaosa reagoi sitten vasta kun informaatio muutoksesta saavuttaa sen. Vähän niinhän fyysikkokin sanoi, mutta en ymmärrä miten sellaista voisi ajatella painovoimaan sopivaksi.

Tarinaa voisi jatkaa vielä painovoima-aalloista. Mutta tähän on hyvä päättää tämä kirjoitus joka oli yhteenveto ajatuksistani, kirjoituksistani ja kaikesta mitä olen kuullut painovoimasta.

Pete

  • Administraattori
  • Säätyläinen
  • *****
  • Viestejä: 57
  • Kannustukset: 1
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Profiili
    • Kotisivuni
Vs: PAINOVOIMASTA
« Vastaus #1 : Huhtikuu 26, 2017, 18:45:14 ip »
Kiitos Polariz mielenkiintoisesta aloituksesta ja pohdinnoistasi. Painovoima/ vetovoima on asia jota minä en täysin ymmärrä. Ei ilmeisesti edes Albert Einstein, sillä häntä viisampi mies, Nicola Tesla, oli teoriaa vastaan.

On olemassa eräs mielenkiintoinen tarina olemassa, jonka todellisuudesta en osa sanoa. Mutta Tesla oli silti todellinen nero:

Albert Einsteinilta kysyttiin kerran, "Miltä tuntuu olla maailman viisain mies", jolloin hän vastasi, "En tiedä. Kysykää Nicola Teslalta."

Ongelmat painovoimasta ei lopu tähän. Ainakin itse ihmettelen miten kaikki taivaankappaleet noudattaa kellontarkkoja ja ennustettavia ratoja, vaikka niiden keskinäiset etäisyydet vaihtelee. Toisin sanoen, myös keskinäisten painovoimasuhteiden tulisi muuttua, varsinkin suurempien planeettojen, kuten Jupiterin lähestyessä. Mutta mitään muutoksia ratojen kellontarkkuuteen ei tapahdu.

Ihan samaa ajattelin viimeeksi tänään, kun mietiskelin väitteitä siitä että sekä Maa että Kuu kiertävät eliptistä rataa.  Mutta mitä se loppujen lopuksi on, tuo painovoima, ja onko sanalle olemassa jokin parempi termi olemassa? http://welcome-to-concave-earth-forum.70389.x6.nabble.com/file/n127/bdjJfL2.png

Nicola Teslalla oli siis asiasta oma teoria:

https://www.youtube.com/v/sNrquwHVUPQ
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 26, 2017, 20:16:07 ip kirjoittanut Pete »
Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.

Pete

  • Administraattori
  • Säätyläinen
  • *****
  • Viestejä: 57
  • Kannustukset: 1
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Profiili
    • Kotisivuni
Vs: PAINOVOIMASTA
« Vastaus #2 : Huhtikuu 26, 2017, 18:56:45 ip »
Professori Eric Dollard on myös erittäin älykäs mies, ja on monissa asioissa poikkiteloin nykytieteen kanssa. Siksi hänellä riittää vastustajia jotka ovat historian saatossa jarruttaneet hänen töitään melko tehokkaasti. Mutta se ei ole hänen intoaan pysäyttänyt. Eric on Teslan suuri ihailija. Tässä videossa on jännä otsikko:
"Onko Eric Dollar Tesla 2.0":


https://www.youtube.com/v/s5fPR7Jc9u4
Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.

Polariz

  • Keltanokka
  • *
  • Viestejä: 40
  • Kannustukset: 1
    • Profiili
Vs: PAINOVOIMASTA
« Vastaus #3 : Huhtikuu 26, 2017, 21:14:07 ip »
Olen kuullut Eric Dollardin nimen, mutta nyt vasta kuuntelin sen juttuja. Aika persoona. Kiitti linkistä. Täytyy katsella huomenna lisää jos siltä löytyisi enempää tarinoita youtubesta.

Ps. Noi upotetut videot ei näy ainakaan mun kännykällä. Siinä on vaan videon kokoinen tyhjä kohta. Onneksi alhaalla näkyy tavallinen linkki videoon.

Polariz

  • Keltanokka
  • *
  • Viestejä: 40
  • Kannustukset: 1
    • Profiili
Vs: PAINOVOIMASTA
« Vastaus #4 : Huhtikuu 26, 2017, 21:31:50 ip »
mietiskelin väitteitä siitä että sekä Maa että Kuu kiertävät eliptistä rataa
Muistan että jollakin planeetalla on täysin pyöreä rata.  Sellaiseen sopii vielä huonommin selitykseksi se ohi putoaminen.

Tuomo

  • Vieras
Vs: PAINOVOIMASTA
« Vastaus #5 : Huhtikuu 27, 2017, 00:39:13 ap »
Taitaa olla kyse Venuksesta. Silti Wikipedia sanoo:
"Kiertoradat ovat yleensä ellipsimäisiä – täydellisen pyöreät, ympyräradat ovat harvinaisia, mutta esimerkiksi Aurinkokunnan planeettojen kiertoradat ovat lähes pyöreitä, mutta silti ellipsimäisiä."

Vielä vähän jatkan sivuraiteilla: Venuksen sanotaan pyörivän niin hitaasti, että sen vuorokausi on jopa hieman pidempi kuin sen vuosi.

Pete

  • Administraattori
  • Säätyläinen
  • *****
  • Viestejä: 57
  • Kannustukset: 1
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Profiili
    • Kotisivuni
Vs: PAINOVOIMASTA
« Vastaus #6 : Huhtikuu 27, 2017, 09:29:58 ap »
Noi upotetut videot ei näy ainakaan mun kännykällä. Siinä on vaan videon kokoinen tyhjä kohta. Onneksi alhaalla näkyy tavallinen linkki videoon.

Adoben "flash" ei käsittääkseni toimi kaikissa käyttöjärjestelmissä, varsinkan kännyköissä. Jos sinulla on Android-käyttäjärjestelmä voit ehkä saada flashin toimimaan näillä ohjeilla, jossa kerrotaan miten manuaalinen asennus onnistuu:
https://helpx.adobe.com/fi/flash-player/kb/installing-flash-player-android-devices.html

Käsittääkseni Google pitää flashia tietoturvariskinä ja siksi se ei suosi sitä. Mutta missäpäin ei nyt olisi tietoturva-aukkoja? Niitähän havaitaan aina silloin tällöin, myös Windowsissa.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 07, 2017, 22:39:10 ip kirjoittanut Pete »
Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.