Kirjoittaja Aihe: Perspektiivi selittää täysin etelän tähdet ja taivaan liikkeet  (Luettu 31 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Polariz

  • Aristokraatti
  • ***
  • Viestejä: 129
    • Profiili
p-brane niminen kanava youtubessa on ollut pitkään tuttu, mutta miehen selitykset on mennyt aina toisesta korvasta ulos, koska mulla ei vaan ole ollut tarpeeksi ymmärrystä perspektiivin käyttäytymisestä, vaikka olen aina luullut että olisi. Olen katsonut hänen selityksiään aina sillä ajatuksella että mitä toikin tietää... esiintyy kuin tietäisi kaiken. Joku aika sitten näin häneltä täällä foorumissa Peten linkkaaman videon joka selitti hyvin miksi aurinko ja kuu ei pienene perspektiivissä. Sen videon jälkeen monet hänen videoistaan alkoi olla ymmärrettävämpiä... Tarkoitan kaikkia sellaisia videoita joissa keskitytään taivaankappaleiden perspektiiviin. Olen keskellä suurtaa ahaa elämystä. Tuo p-brain todella ymmärtää miten taivaankappaleet näkyy perpektiivissä. Tämä tekee etelän taivaan tähdet täysin ymmärrettäväksi. Hän kertoi jo vuosi sitten miten perspektiivi selittää sen toisen myötäpäivään kiertävän "navan" mutta en sitä silloin ymmärtänyt. Videon ymmärtäminen vaatiikin myös hänen toisia videoita. Hän ei esimerkiksi kertonut siinä että se etelässä näkyvä napa näkyy katselijan oman perspektiivin takia fyysisesti täysin eri paikoissa, katsoit sitä sitten etelä-amerikasta tai Australiasta. Tuo perspektiivin henkilökohtaisuus tulee hienosti ilmi hänen uudemmissa videoissaan.

Koitan avata jotain asioita joita nyt ymmärrän. Voi olla ettei kaikkea tästä löydy hänen videoistaan, mutta pääpiirteittäin:

Perspektiivi muodostaa aina yllesi "kupolin", vaikka tähdet saattavat asettua taivaalle joko aivan täysin tasaisena kiekkona tai ehkä lievästi kohoava kartiona. Tuon perspektiivin kupolin näet esimerkiksi silloin kun ylläsi on tasaisesti kumpupilvien täyttämä taivas. Pilvet kaartuu yllesi kupoliksi, vaikka tiedetään että lentokoneesta pilvien yläpuolella näkymä on tasaista pilvimattoa. Ennen kuumailmapalloja ja lentokoneita nuo kaartuvat pilvet on voinut olla ihmisille väärinä todisteina siitä että Maa olisi pallo jonka ympärille taivas olisi kaartunut. Se tasainen näkymä lentokoneesta todistaa ajatuksen 100% vääräksi.

Lähelle horisonttia laskeutunut aurinko pysyy p-brainin mukaan saman kokoisena kun korkealla ollessaan, koska etäisyys aurinkoon on henkilökohtaisessa kupolissasi aina sama. Se on mielestäni loogista. Jos katsojan ylle piirtäisi kupolin, niin jana katsojasta kupolin pinnalla näennäisesti liikkuvaan aurinkoon on joka kohdasta sama. Pilvet taas on sen verran lähempänä, että  suoraan yläpuolella olevat pilvet on paljon lähempänä katsojaa kuin muutaman kymmenen kilometrin päässä olevat pilvet, jotka laskeutuu lähelle horisonttia ja pienenee sinne koska etäisyys niihin on pidempi. Taivaankappaleiden kohdalla etäisyyden muutoksia ei kerkeä nähdä ennenkuin kohteet on jo painunut rajallisen perspektiivikupolisi ulottumattomiin.

Tuollaisella alkuymmärryksella kun katsoo tämän videon, niin alkaako tuntua ymmärrettävältä?


Pete

  • Administraattori
  • Aristokraatti
  • *****
  • Viestejä: 130
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Profiili
    • Kotisivuni
Vs: Perspektiivi selittää täysin etelän tähdet ja taivaan liikkeet
« Vastaus #1 : Lokakuu 09, 2017, 14:06:19 ip »
Hyvää työtä Polariz. Kiva että löysit tuon videon.

Video selittää erittäin hyvin miksi me nähdään tähtitaivaan liikkuvan eri suuntaan päinvastaisessa suunnassa, ilman että siihen vaadittaisiin maapallon olemassaoloa joka pyörisi oman akselinsa ympäri. Asia riippuu tietenkin myös siitä, mistä päin litteätä Maata asiaa tarkkaillaan, aivan kuten videossa esitettiin.

Tässä alapuolisessa videossa nähdään että auringon säteet muuttavat näennäisesti suuntaa auringon vastapuolella, ihan samalla tavalla kuin p-brane asian esittää omassa videossaan. Normaalisti päiväsaikaan nähdään että säteet erkanevan toisistaan kun ne tulevat yhdestä pisteestä (auringosta), kunnes ne alkavat jälleen lähentyä toisiaan kun kamera on käännetty enemmän kuin 90 astetta poispäin laskevasta taikka laskenneesta auringosta. Kyse on tietenkin illuusiosta, jonka selitys on siinä että perspektiivin lainalaisuudet toimivat juuri noin. Eli lähestyessään ne erkanevat kunnes tulevat meridiaaniin, jonka jälkeen ne alkavat taas lähestyä toisiaan. Kun ne säteet lähestyvät toisiaan kyse on juuri tuosta ilmiöstä nimeltään "anticrepuscular rays":
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 09, 2017, 18:41:17 ip kirjoittanut Pete »
Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.