Litteän Maan Foorumi

Kirjoittaja Aihe: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa  (Luettu 2467 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Pete

  • Administraattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 343
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Kotisivuni
Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« : Toukokuu 18, 2018, 10:26:10 ap »
Tutkitaan nyt Kuun eri vaiheita ja samalla myös Aurinkoa, sillä perinteisesti ajatellaan niin että tarkkailijan, Kuun ja Auringon keskinäinen sijainti suhteessa toisiinsa määrää kulloinkin mikä Kuun vaihe on menossa. Eli käytännössä se mistä kulmasta näet valon osuvan Kuun pintaan ja valaisevan sen, se määrää mikä vaihe on menossa.

On ollut haasteellista näyttää toteen että Kuun vaiheet eivät toimii aina oikein heliosentrisessä mallissa. Toisinaan virheet ovat kuitenkin täysin ilmeiset. Itse näen kyllä selkeästi olemassa olevat virheet, mutta niiden näyttäminen karttapallon avulla on haasteellista, koska pienikin kulmaero valokuvassa vaikuttaa välittömästi siihen miten parallaksit voidaan tulkita. Parallakseja tutkimalla tulee helposti tulkintavirheitä. Itse kun pyöritän kädessäni karttapalloa johon olen pystyttänyt muotovaahtopatruunoita, näen itse niiden avulla epäkohdat koska pystyn tarkastelemaan merkintöjäni useasta eri suunnasta. Sinä et välttämättä näe samaa asiaa niistä valokuvista joita sinulle näytän.

Tässä keskeneräisessä tutkimustyössäni olen joutunut käyttämään parallakseja ja olen tehnyt sen karttapallolla ja siihen kiinnitettyjen merkkien avulla. Merkit ovat osoittaneet tilannehetkien Auringon ja Kuun zeniitit, sekä tarkkailijan oma sijainti.  Ikävä puoli asiassa on se että parallaksit voivat antaa vääriä mielikuvia valon tulosuunnasta, jos vaikkapa valokuvia otetaan vain yhdestä suunnasta eikä useasta suunnasta. Vaikka siis käyttäisi merkintöjä kolmiulotteisessa karttapallossa, niin kolmiulotteisuudet onkin valokuvissa vain kaksiulotteisia, ja siinä piilee tärkein syy mahdollisiin tulkintavirheisiin. Jokainen asiasta kiinnostunut kannattaisi tehdä näistä asioista omia tutkimuksia, omalla karttapallolla.

Avaruudellisen hahmottamisen vaikeuksista huolimatta tutkimustyö on ollut hauskaa puuhastelua. Yritän kertoa sinulle millaisiin päätelmiin olen tullut liittyen Kuun eri vaiheisiin. En uskalla väittää että olisin kaikissa tulkinnoissani oikeassa, koska minäkin olen vajavainen ja erehtyväinen. Mutta jos sinulla on asioista omia älyllisiä mielipiteitä, niin ole ystävällinen ja jaa niitä täällä, ja vaikkapa omalla tutkimustyölläsi. Se on varmasti palkitsevaa. Samalla voit oikaista mahdollisia virheitäni perustelemalla. Älä kuitenkaan yritä oikaista jos et osaa perustella tai näyttää toteen oletetut virheet.

Heliosentrisessä mallissa vaikuttaa siltä, että Kuun valaistunut puoli ei aina kerro täydellisen hyvin missä suunnassa tai korkeudessa Aurinko on. Itse asiassa, Kun valaistunut puoli ei aina kerro sitä edes geosentrisessä mallissa. Sellaisen käsityksen saan kun katselen omia ja muidenkin valokuvia valaistuneesta Kuusta. Uskallan kuitenkin väittää, että heliosentrisessä mallissa on huomattavasti enemmän virheitä koskien Kuun eri vaiheita kuin geosentrisessä.

Onko Kuu itsevalaiseva?

Nykytähtitieteilijät uskovat Kuun valoisuuden johtuvan Auringosta tulevasta valosta. Käsittääkseni monet flättärit uskovat samalla lailla. Mutta on myös niitä jotka uskovat että Kuu tuottaa oman valonsa. Jotkut heistä uskovat että Kuu tuottaa oman valonsa jonkinlaisella salaperäisellä vuorovaikutuksella Auringon kanssa, ilman että aina olisi kyse vain auringonvalon heijastuksesta.   Auringon ja Kuun välistä "salaperäistä" vuorovaikutusta en osaa selittää. Uskon silti sen olemassaoloon ja että se liittyy jollakin tapaa magnetismiin. Jotkut uskovat että kyse on elektromagnetismista ja että se voi olla yksi syy miksi Aurinko ja Kuu kiertävät litteätä Maata. Koska itse olen uskovainen, niin totta kai sanoisin myös, että tärkein syy niiden kiertoliikkeeseen on Jumala itse, oman luomistyönsä kautta.

Eli onko Kuu itsevalaiseva? On tai ei. Saat valita sen vaihtoehdon mikä sinua eniten miellyttää. Tällä hetkellä minulla ei ole vielä mitään pakottavaa syytä uskoa että Kuu tuottaa oman valonsa. Voi olla että kantani muuttuu asian suhteen tulevaisuudessa.

Mitä itse asiasta arvelet? Onko Kuu itsevalaiseva? Tietenkään et usko itsevalaisevaan Kuuhun, siinä tapauksessa jos uskot että ihminen on kävellyt Kuun päällä noin 46 vuotta sitten. Miten se valo mukamas voisi nousta kivien taikka hiekan alta ylös? Ei kait mitenkään.

Tällä hetkellä uskon että Kuuhun osuva valo näyttää lähes aina mistä suunnasta auringonvalo tulee, mutta ei tee sitä aina koska jotkut valokuvistani antavat sellaisen mielikuvan, että asiat ovat välillä toisin. Esimerkkinä vaikkapa se, että joskus Aurinko on jo hävinnyt horisontin alle silloin kun Kuusta tulevan valon tulokulma kertoo, että Aurinko on vielä melko korkealla, vaikka se on jo laskenut tunnin taikka kahden aikaisemmin. Sama ilmiö toistuu välillä aamuyöllä ennen kuin Aurinko on noussut, jolloin Kuu saattaa osoittaa, että valo osuu siihen huomattavasti korkeammalta kuin horisontin tasosta. Mielestäni se on erittäin hämmästyttävä ja häkellyttävä asia.

Toivon tulevaisuudessa pääseväni parempaan ymmärrykseen siitä mistä oudot ilmiöt johtuvat geosentrisessä mallissa.  Mutta heliosentrisessä mallissa asiaa on vieläkin vaikeampaa ymmärtää. Siinä asiaa kuitenkin selitellään Auringon järkyttävän pitkällä etäisyydellä. Toisinaan nuo selittelyt jäävät vajaaksi. Todennäköisesti geosentrisyydessä kyse on vain perspektiivin etäisyyksistä, sekä Auringon ja Kuun keskinäisistä korkeuksista suhteessa tarkkailijaan. Ehkä korkeudet eivät ole aina samat edes geosentrisessä mallissa, kuten ei myöskään heliosentrisessä teoriassa. Se voisi silloin olla yksi hyvä selitys litteän Maan mallin näennäisiin epäkohtiin.  Uskon että Kuussa näkyvät epäuskottavat valon kallistuskulmat tai niiden tulosuunta saattavat toisinaan johtua apogeesta tai perigeestä, taikka joskus jopa Auringon keskikorkeutta olevasta korkeammasta taikka matalammasta radasta. Ehkä jopa taivaankannen vaikutuksesta?

Näitä asioita olisi syytä tutkia aina tapauskohtaisesti.  Samalla pitäisi myös huomioida katselijan etäisyydet Kuun ja Auringon zeniitteihin. Me emme aina tiedetä geosentrisessä mallissa tarkkaa korkeutta Aurinkoon, mikäli kiertokorkeus välillä heittelee oikeassa elämässä. Mutta onneksi Auringon ja Kuun nousujen ja laskujen historiat, sekä zeniittien sijainnit ovat löydettävissä mm. timeanddate.com-sivustosta. Siellä on oivia työkaluja joita voi ottaa käyttöön. Littanamaalaiset voivat siis käyttää sivuston avulla pallomaalaisten omia työkaluja silloin kun debunkkaavat heidän luomansa maapallon.


Esimerkkikuvia Kuun eri vaiheista

Näytän seuraavaksi muutamia valokuvia joita olen ottanut Kuusta. Laitan ne näkyviin vain pieninä näytekuvina. Valokuvat on rajattu ja pienennetty. Muita muutoksia en ole niihin tehnyt. Niissä näkyy Kuun eri vaiheita. Selitän samalla mitä Kuusta näkyvä valo minulle kertoo.

Alapuoliset valokuvat ovat "päivänselviä olettamuksia" joita yleensä uskotaan todeksi, ainakin siltä osin kuin ne ovat yhtenäiset heliosentrisyyden kanssa. Mutta ovatko ne varmasti oikeanlaisia olettamuksia? Omat havaintoni Kuusta todistaa minulle itselleni, että kaikki ei ole aina sitä mitä yleensä luullaan, eikä edes sitä mitä virallisesti kerrotaan.


Kuva 1. Melkein täysikuu (Helsingissä 11.4.2017 klo. 23:57)

Valokuvassa näkyy täysikuu. Ei ihan 100% täysi, mutta melkein. Heliosentriseen malliin luottavat ihmiset ovat uskovinaan, että täydenkuun aikaan Kuun näkyvä pinta on täysin Auringon valaisemana ja että maapallo on silloin Auringon ja Kuun välissä. Näin he uskovat, siitäkin huolimatta että kertovat maapallon olevan yli 3,6 kertaa isompi halkaisijaltaan kuin Kuu, ja että Auringon ja Kuun näkyvä koko on noin puoli kaariastetta taivaalla. Se että molempien näennäinen koko on puoli kaariastetta vaikuttaa tietenkin välittömästi siihen voiko Aurinko valaista täysikuuta laisinkaan heliosentrisessä mallissa. Eipä tietenkään, koska maapallo on mallissa niin paljon Kuuta isompi. Sen sijaan littanamaan mallissa se on mahdollista, että Aurinko valaisee täysikuuta, koska siinä niiden välissä ei ole mitään suuria taivaankappaleita.  Littanamaalaisten keskuudessa on sellainen uskomus, että täydenkuun aikaan tarkkailija katselee Kuuta litteän Maan päältä, niin että jos vedetään mielikuvituksellisen viivan suoraan Auringosta Kuuhun, tarkkailijan sijainti on silloin samaisen viivan alapuolella, sen leikkauskohdassa. Siinä se on mahdollista koska niiden välissä ei ole maapalloa joka estäisi valon kulkeutumista Kuuhun.

Jos otetaan käyttöön nykytähtitieteen antamat Auringon ja maapallon mitat, ja laitetaan ajatusleikissä nuo taivaankappaleet ihan vierekkäin, niin on täysin varma, että silloin jättiläinen nimeltään Aurinko valaisee huomattavasti enemmän kun vain puolet maapallon pinta-alasta. Heliosentrismissa on aina kutakuinkin puolet maapallosta valaistuna, minkä jo Google Maps haluaa näyttää sinulle, kun katse siirtyy riittävän kauas pois maankamarasta. Siirtämällä jättimäisen maapallon riittävän kauas pois maapallosta - noin 150 miljoonan kilometrin päähän - sen kyky valaista enemmän kuin puolet Maan pinta-alasta häviää tyystin. Noin 400 kertaa liian isoksi kuviteltu Aurinko pitää siis siirtää noin 400 kertaa pidemmälle kuin missä se todellisuudessa on, jotta se näyttäisi yhtä pieneltä kuin Kuu.

Molempien näkyvä koko taivaalla ovat nykytieteen mukaan kutakuinkin puoli kaariastetta. Koska Aurinko on mallissa niin äärettömän kaukana, ja vain puolen kaariasteen kokoisena taivaalla, sen valo pitäisi ehdottomasti pystyä kaartamaan voimakkaasti maapallon ilmakehän kautta jotta samainen valo osuisi Kuuhun täydenkuun aikaan. Onhan heliosentrismissa maapallo yli 3,6 kertaa isompi halkaisijaltaan kuin Kuu,  ja onhan siinä täydenkuun aikaan aina liian iso maapallo Auringon ja Kuun välissä. Täydenkuun aikaan (silloin kun näkyvä osuus on 100% valaistuna) Kuun valoisa puoli ei voi saada valoa Auringosta lainkaan, mikäli se valo ei kaarra sinne ilmakehän kautta. Ja kiertääkö se sinne ilmakehän kautta? Eipä tietenkään. Jos kiertäisi se näkyisi heti, ja silloin olisi porvarillista hämärää. Täysiäkuita voi nähdä tosielämässä ilman porvarillista hämärää. Ja joka ikinen kerta, kun on täysikuu ja porvarillista hämärää ei ole nähtävissä, se on aina todiste sen puolesta että heliosentrinen malli ei toimi. Hämärän kesto on luonnollisesti pitempi kesällä, koska silloin Auringon kierto on lähempänä ja valoisuuden kesto on muutenkin pitempi. Mutta talven täysikuut puhuvat sen puolesta, että on täysin mahdotonta että ilmakehässä taittuva valo valaisisi Kuuta maapalloteoriassa.



Kuva 2. Kuun sirppi.

Tässä tapauksessa Kuu on suureneva koska varjo on Kuun vasemmalla puolella. Aurinko on ilmiselvästi Kuun oikealla puolella ja myös viistosti sen takana koska ei ole vielä puolikuuta. Näkyvä Kuun vaihe on menossa ensin puolikuuhun ja vasta sen jälkeen kohti täysikuuta. Tämä johtuu siitä että Auringon kiertovauhti litteän Maan yläpuolella on jonkin verran nopeampi kuin Kuun (ainakin näennäisesti), ja siksi Kuuhun osuvan valon suunta muuttuu jatkuvasti. Se voi myös johtua muuttuvien etäisyyksien takia. Kuvassa Kuun valaistunut alue näyttää olevan näkyvän pinnan osalta alle puolet. Se tarkoittaa että Aurinko valaisee Kuuta viistosti sen takaa, josta syystä tässä tapauksessa - nimenomaisesti myös litteän Maan mallissa - Aurinkoon on enemmän etäisyyttä kuin Kuuhun. Tausta on musta. Musta tausta tarkoittaa että Aurinko on jo laskenut. Voisi olettaa että Aurinko on laskenut myös senkin perusteella, että valo näyttää osuvan Kuuhun kello neljän suunnasta, eikä esimerkiksi kello kahden suunnasta.



Kuva 3. Suureneva puolikuu (Helsingissä 16.3.2016 klo.17:26)

Tämä oli tilanne noin kolme ja puoli vuorokautta ennen Suomen kevätpäiväntasausta. Mitä me voidaan päätellä tästä kuvasta, muuta kuin että näemme puolikuun? Tausta ei ole täysin tumma, ehkäpä enemmän sinertävä, joten se viittaa yleensä siihen, että Aurinko ei ole vielä laskenut horisontin taakse. Huomaat että valo tulee noin kello puoli kolmen suunnasta.  Mitä se tarkoittaa? Sitäkö, että Aurinko on vielä jonkin aika vielä ylhäällä, ennen kuin se laskee? Niin voisi olettaa, ja niin myös on, ainakin tässä tapauksessa. Valokuva on nimittäin napsittu noin 59 minuuttia ennen auringonlaskua. Eli auringonlasku oli sinä päivänä klo 18:25. Ensivaikutelma on, että sekä litteän Maan kartalla että karttapallolla auringonvalo tulee kohtalaisen oikeasta suunnasta. Ei kuitenkaan 100%:sen hyvin korkeuskulman puolesta. Kuvaushetkellä maailman valoisuuden tilanne näytti timeanddate-sivuston mukaan TÄLLAISELTA (kiinnitä huomiota siihen missä Aurinko ja Kuu olivat zeniitissä). Tilanne oli tällainen litteän Maan kartassa.

Mennäänpä nyt katselemaan seuraavaa valokuvaa. Ensimmäistä kertaa sitä katsellessa saa hetken aikaa raapia päänahkaansa taikka hieroa silmiään.



Kuva 4a. Pienenevä Kuu ( Helsingissä 21.9.2016 klo. 05:46)

Kameran ilmoittaman päivän ja ajan olen varmistanut oikeiksi. Kesäaika on myös huomioitu. Kuvassa on pienenevä Kuu koska sen vasen puoli on valaistunut. Hämmästyttävää on havaita, että valo näyttää tulevan kello kymmenen suunnasta, vaikka Aurinko ei ollut vielä noussut. Sehän nousi vasta kello 07:02, eli vasta noin 76 minuuttia kuvaushetken jälkeen. Auringonnousun aikaan valoisuuden tilanne näytti tältä pallopäiden 2D-kartassa. Mutta kuvaushetkellä tilanne oli eri, eli TÄMÄ.  Oltiin siis kuvaushetkellä vielä nauttisen hämärän puolella. Nauttisen hämärän aikana Aurinko on vielä 6-12 astetta taivaanrannan alapuolella. Silti me näemme valokuvasta että valon tulosuunta Kuuhun on noin 30 astetta vaakatason yläpuolella. Koska valo tulee Kuuhun verrattain korkealta, se tarkoittaa litteän Maan mallissa mahdollisesti sitä, että Kuu on täytynyt olla keskivertokorkeutta matalammalla, ja mahdollisesti myös sitä että Aurinko on samanaikaisesti ollut keskivertokorkeutta korkeammalla. Yksi mahdollisuus saattaisi olla myös se, että valo jotenkin heijastui yläpuolisen lasikuvun kautta. En  poissulje sellaista mahdollisuutta ennen kuin olen täysin varma asiasta. Käsitykseni on että valoa ei voi nähdä, vaan se mitä nähdään, on ainoastaan valon vaikutus tai törmääminen johonkin. Arkikielessä me kuitenkin voidaan sanoa että "näen valon", vaikka sitä ei todellisuudessa voi nähdä. Olen siis itsekin käyttänyt arkikieltä tässäkin julkaisussa. Asia on verrattavissa sanontoihin "aurinko nousee" tai "aurinko laskee", vaikka se ei tee sitä kirjaimellisesti, sillä "laskiessaan" se etenee meridiaanin jälkeen,  ja "noustessaan" se lähenee kohti meridiaania. Asia toimii siis sillä tavoin perspektiivissä. Lentokoneet tekevät ihan saman asian.

Kun siirretään timeanddate.com-sivuston tilannekuvasta kaikki kolme sijaintia karttapallolle, käyttämällä vaahtomuovisia imukuppipatruunoita joihin on laitettu vähän sinitarraa jotta ne pysyisivät paikoillaan, niin tilanne näyttää tältä:


Kuva 4b.

Mielestäni yläpuolisesta kuvasta saa vieläkin puhuttelevamman, mikäli siihen lisää Kuun sellaisena kuin se näytti kyseisellä hetkellä, kuvattuna Helsinki-muovipatruunan sijainnista. "Moon"- ja "Sun"-patruunoissa on nuoli ylöspäin ja se on tietenkin viittauksena siihen, että ne ovat siellä "jossakin ylhäällä". Miten tuo on ylipäätänsä mahdollista, että valo tulee noin kello kymmenen suunnasta, kun sen pitäisi tulla vasemmasta alareunasta?


Kuva 4c.

Huomioi että yksi kuva ei anna tarkkaa luotettavaa tietoa. Luotettavamman mielikuvan saa jos itse tekee saman kokeen omalla pallokartalla ja pyörittää sitä kädessään patruunoiden kanssa useissa eri asennoissa. Minun olisi pitänyt laittaa tähän useita kuvia samasta tilanteesta ja jokainen eri kulmasta katsottuna. Yksi kuva voi valehdella ja antaa väärän mielikuvan. Jos haluat saada täyden varmuuden, tee omia kokeita. Investointikulut eivät ole suuret. Omien kokeiden kautta näet mm. että Aurinko ajautuu liian kauas heliosentrisessä mallissa, ja että se tolkuton etäisyys vaikuttaa radikaalisti siihen mistä suunnasta valo osuu Kuuhun. Joten jos olet skeptikko, ole ystävällinen äläkä syytä minua siitä, että olisin tahallaan ottanut käyttöön sellaisen kulman valokuvaan joka luo vääränlaisen mielikuvan. Jos olisin kiertänyt maapalloa kädessäni "rehellisemmin", niin että katse olisi Maan tasosta Kuuta päin, niin Kuun patruuna ei näkyisi kuvassa laisinkaan ja silloin koko kuva menettäisi merkityksensä, ja arviointi valon tulosuunnasta Kuuhun olisi entistä vaikeampi.

Kun katselee noita Auringon ja Kuun suuntaan osoittavia keltaisia vaahtomuovipatruunoita,  niin täytyy omassa mielessä aina kuvitella, että maapallon ja Kuun väliin mahtuu noin 30 maapalloa, ja että maapallon ja Auringon väliin mahtuu noin 11673 kappaletta maapalloja. Laskelmani perustuu nykytähtitieteen antamiin Auringon ja Kuun keskimääräisiin etäisyyksiin maapallosta. Niissä olen ottanut huomioon kerrotut keskietäisyydet jotka kerrotaan yleensä keskipisteestä keskipisteeseen, josta syystä olen vähentänyt laskelmissa molempien oletettu säde.

Yläpuolinen yhdistelmäkuva todistaa minulle että kaikki ei ole sitä mitä meille on kerrottu. Jos tuo karttapallo olisi oikeanlainen, niin valon tulosuunta Kuuhun ei olisi tullut kello kymmen suunnasta, vaan arvioni mukaan noin kello kahdeksan suunnasta, ja kuvani parallaksivirheen huomioiden, ehdottomasti alle kello yhdeksän suunnasta.

Arviointivirheitä tulee jos ei ajattele asiaa oikein. Tavallaan pitäisi ensin suunnata Kuun sijaintia esittävää patruunaa vaikkapa riittävän ison huoneen ylänurkkaan, noin 9 metrin päähän (mikä vastaisi noin 30 karttapalloa rivissä). Sen jälkeen pitäisi laskea silmiensä kuvakulmaa alaspäin niin että se katse hipoo oikeassa korkeudessa Maan pintaa Helsingin sijainnissa, niin että Kuun patruuna jää samassa pystysuunnassa Helsinki-patruunan taakse ja oikeasti jopa karttapallon taakse. Siitä kulmasta pitäisi siis arvioida mistä suunnasta valo osuu Auringosta Kuuhun. Ja se on haastavaa arvioida, mutta ei mahdotonta. Jos ei karttapalloa pyörittäessä ole tarkka, niin parallaksivirheet voivat olla melkoiset.

Kaikista parasta olisi jos osaisi tehdä tilanteesta 3D-mallinnuksen vaikkapa Blenderillä tai jollain muulla vastaavanlaisella ohjelmalla. Sillä voisi ohjelmoida jopa tarkan suunnan mistä ja minne se valo pitää kulkeutua. Valitettavasti en osa sitä itse käyttää. Ehkä sinä osaat ja haluat tehdä meille mallinnuksen?

Sinäkin voisit laittaa tänne omia valokuvia Kuusta, taikka linkata niitä jostain pilvestä. Samalla voit kertoa miten tulkitset kuvat, suhteessa heliosentriseen ja geosentriseen malliin. Laitan tänne ehkä myöhemmin lisää tajunnanräjäyttäviä tilannekuvia Kuusta, riippuen siitä riittääkö porukalla mielenkiintoa asiaa kohtaan. Tällä hetkellä täällä foorumissa on varsin hiljaista.

Netissä niitä Kuun eri vaiheista otettuja valokuvia on runsaasti. Jos menee vaikkapa  flickr.com-sivustolle, niin siellä on yli 2,5 miljoonaa valokuvaa Kuusta.  Vain pieni osa niistä on otettu Suomesta. Se mikä niissä on hienoa, on se, että niitä voi vertailla timeanddate.com-sivuston kuvaushetken kertomiin Auringon ja Kuun zeniitteihin. Siellä pitäisi muistaa mennä ajassa taaksepäin, syöttämällä sarakkeisiin paikka ja aika. Valokuvauspaikan antaminen on ehdottoman tärkeä asia, mm. jotta saisit sinne oikean paikallisajan, eli se sama aika minkä kamera on tallentanut ja ilmoittanut. Saatujen tietojen avulla voi sitten päätellä mistä suunnasta valon pitäisi osua Kuuhun heliosentrisen mallin mukaan, ja millaiselta sen vaihe pitäisi näyttää. Valitettavasti kaikkiin valokuviin ei ole liitetty kuvauspaikkaa, ja monesta puuttuu kameran tallentamat Exif-tiedot. Mutta ne valokuvat joissa on sekä kuvauspaikka ja Exif antamassa päivämäärän ja kellonajan (ja niitä on paljon), ne ovat tutkimisen arvoisia tilannekuvia. Annan tässä pari esimerkkiä sellaisista kuvista...

Alapuolisissa valokuvissa Kuuhun osuva valo tulee joko väärästä suunnasta taikka väärästä kulmasta:

1. https://www.flickr.com/photos/65204458@N04/8351829468/
Hollywood, UK 4.1.2013 klo. 00:47.


Auringon ja Kuun tilanne oli TÄMÄ. Valo tulee väärästä suunnasta.  Ei pitäisi olla edes puolikuuta, vaan huomattavasti vähemmän. Valoa pitäisi arvioni mukaan olla vain pienessä nurkkauksessa vasemmassa kulmassa koska Aurinko ajautuu liian kauas. Timeanddate.com kertoo että valaistunut osuus oli 62% Birminghamista tarkasteltuna. Sinne on matkaa alle 10 km Hollywoodista. Siirsin Auringon ja Kuun zeniitit sekä tarkkailupiste karttapalloon. Ne näkyvät TÄÄLLÄ.

2. https://www.flickr.com/photos/aquinsey/6995164338/
Sydney, Australia 3.5.2012 klo. 19:56


Auringon ja Kuun tilanne oli TÄMÄ. Vasen alareuna pitäisi olla valaistunut, eikä puolikas yläreuna. Siirsin Auringon ja Kuun zeniitit sekä tarkkailupiste karttapalloon. Ne näkyvät TÄÄLLÄ.

Tässä oli vain muutamia esimerkkejä. Voitte halutessanne tehdä vastaavia esimerkkejä lisää. Vaahtomuovipatruunoita löytyy hyvin varustetuista leikkikaluliikkeistä ja karttapalloja esimerkiksi Hong Kongista.

Pieni varoituksen sana: Jos ostat karttapallon joka on päällystetty paperilla tai pahvilla niin voit toki käyttää sinitarraa patruunoiden kiinnittämiseen. Mutta älä pidä niitä kiinni karttapallossa pitempään koska se  aiheuttaa pinnan kulumista. Itselläni puolet Etelä-Suomesta on jo hävinnyt pois näkyvistä juuri tuon virheen takia. Mutta eipä menetys ole kovin suuri kun karttapallon saan noin 30 eurolla.


Lopuksi:

Voiko tutkimustyöhöni luottaa?

Tutkimustyöt ovat kesken ja tämä oli vain pintaraapaisu. Luota itseesi ja omaan intiutioon jos se tuntuu paremmalta. Mutta ole itsellesi rehellinen, äläkä heti tyrmää sitä mikä voisi olla totta.
Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.

Polariz

  • Globaali Moderaattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 255
Vs: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« Vastaus #1 : Toukokuu 19, 2018, 23:32:11 ip »
Nyt tuli erittäin mielenkiintoista asiaa, mutta niin isona annoksena että täytyy tutkia myöhemmin ajatuksella tarkemmin. Mutta ihan pikaisesti; En ole nähnyt mitään mikä viittaisi etteikö kuu heijastaisi auringon valoa. Auringon ja kuun ollessa samaan aikaan näkyvissä asia on niin ilmiselvää kuin vain voi olla. Kerran kun päivällä näkyi kuun sirppi, niin huomasin erään korkean talon katolla suuren pallon muotoisen koristepatsaan. Aurinko valaisi sen pallon täysin samalla tavalla kuin taivaalla näkyvän kuun. Se että yölläkin auringon valo voi osua kuuhun ylhäältä, tarkoittaa minulle sitä että silloin aurinko on mitä ilmeisemmin kuuta ylempänä. Vaikka perspektiivi tiputtaa auringon näennäisesti alas, niin kaikki varmaan tietää ettei se oikeasti sinne laske. Ja vaikka auringon valo ei jaksa valaista enää ilmakehää siitä kohtaa mihin yö on laskeutunut, niin ilmakehän yläpuolella oleva valtava heijastin nimeltään Kuu kerää ilmeisesti auringon valon tehokkaasti, vaikka samalla etäisyydellä on jo pimeää, ja vaikka aurinko onkin laskenut horisonttiin ja matkannut pois. Uuden kuun aika on ainoa hetki kun kuuhun ei osu aurinko.

 En tiedä mikä prosessi sitten muuttaa sen kuun valon kylmäksi (mahdollisesti.) Mulla ei ole sellaista pistoolimallista lämpömittaria millä voi testailla kätevästi, mutta ajattelin kokeilla kesällä mökillä vedenlämpömittarilla veden lämpötiloja kuun valossa tarpeeksi pitkään olevaa vesiämpäriä, niin että se kuun valo osuu veteen ja viereen varjoon vertailuksi toinen ämpäri. En hirveästi odota testiltä, mutta mulla ei ole myöskään mitään syytä epäillä etteikö lukuisat kuunlämpötestit olisi totta. Silloin 2016 niitä oli paljon. Nyt niitä ei ole enää näkynyt, vaikka muuten kyllä samat jutut kiertää välillä edelleen. Onko kuunlämpötestit saanut jonkun uskottavan selityksen vai mihin ne jutut on hävinnyt. Tosin Suomessa Vapauttava Totuus on puhunut niistä.

Pete

  • Administraattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 343
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Kotisivuni
Vs: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« Vastaus #2 : Toukokuu 20, 2018, 13:08:48 ip »

Vaikka perspektiivi tiputtaa auringon näennäisesti alas, niin kaikki varmaan tietää ettei se oikeasti sinne laske.

Tuo oli erinomaisen hyvä oivallus. Korkeuserot selittänee monet noista oudoista ilmiöistä, ja siitä että Auringon ja Kuun välinen korkeusero ei suinkaan välitä siitä, mitä meidän perspektiivimme sanoo asiasta.

Entäs mitä mieltä olet siitä, että vaihteleeko geosentrisessä mallissa myös Auringon korkeus, samalla tavalla kuin Kuun korkeus? Itse uskon ainakin tällä hetkellä, että molempien korkeus vaihtelee.

Lisäksi kysyisin mielipidettäsi tästä valokuvastani (4a), jonka jo aikaisemmin linkkasin:



Onko tuo mielestäsi ongelmallinen tilanne heliosentrisessä mallissa, että vaikka Aurinko ei ole vielä noussut, että näen valon osuvan Kuuhun suunnasta joka on noin kello kymmenestä eikä alle kello yhdeksän?

Tämä vaatinee paljon lisätutkimuksia. Järjestelmällisyys tutkimustyössä on aika vaativaa puuhaa ja vie paljon aikaa.  Minua viisaammat ihmiset voisivat yrittää laittaa lusikkansa soppaan. Tämä on tietenkin vain toivomus, eikä mikään vaatimus. :)
Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.

Polariz

  • Globaali Moderaattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 255
Vs: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« Vastaus #3 : Toukokuu 20, 2018, 21:22:47 ip »
En osaa tältä istumalta sanoa onko tuossa asennossa ongelmaa pallomaan kannalta, mutta kuten sanoin, en näe ongelmaa jos litteässä maassa valo tulee kuuhun yläviistosta vaikka aurinko olisi perspektiivissä alempana tai jopa pois näköpiiristä.

Itsevalaiseva kuu on idea joka on saanut kummallisen vakaan kannatuksen flättäreiden keskuudessa. Ymmärrän kyllä mihin sen kannatus perustuu. Se on varmaankin muutamankin asian yhdistelmä:

1. Kuun kylmä valo. Se voisi johtaa ajattelemaan että valo täytyisi olla kuusta itsestään syntynyttä jos sillä on kylmentävä ominaisuus. Laserillahan kai jopa pystytään tuottaa ilmeisesti kylmentävääkin laservaloa? Joten sellaista on jo ehkä oikeastikin sitten olemassa. Jos Kuun valon kylmyys on totta, niin olisiko täysikuussa kaikkein kylmintä ja puolikuun aikaan vähän siitä vähemmän kylmää jne.. Mutta jos kuu säteilee kylmää tasaisesti vaiheista riippumatta, niin kyse ei olisi kylmästä valosta, vaan kylmää säteilevästä kuusta, joka olisi eri asia. Kuun katve olisi se varjo, eikä itse valo olisi silloin kylmää, vaikka varjossa voisikin "lämmitellä". Pitäisi siis tietää miten kylmyys muuttuu (jos muuttuu) eri vaiheiden aikaan ja päätellä sitten lisää. Olisi siis silti ihan mahdollista että kuu heijastaa Auringon valoa, vaikka Kuu muuten säteilisi kylmyyttä. Kvanttilevitaatio näyttää kylmältä ilmiöltä. Jotain höyryä ihan tulee siinä. Ehkä kuu liikkuu sillä tavalla, ainakin näyttää ihan, mutta aurinkoon sellainen ei taida sopia.

2. Raamatun "kaksi valonlähdettä." Mutta eikö heijastinkin voi valaista? Tai joku fosforin tapainen, joka saa pimeässä discossa valkoisen paidan ja hampaatkin hohtamaan voimakkaasti vaikka on muuten ihan pimeää. Sellainen tarvitsee vain vähäisen valon joka voimistuu moninkertaiseksi. Sopisi siihen että maassa on jo pimeää mutta ilmakehän yläpuolla liikkuu iso fosforin tapainen Kuu joka kerää kaukaisen auringon valon. Hommaa helpottaisi sekin ettei tiellä tietenkään ole edes mitään ilmakehän parttikkeleja, vaan valo pääsee vapaasti kulkemaan siellä ilmakehän yläpuolella.

3. Perspektiivi. Kuun sirpin suuntaa ei kannata katsoa kuin perspektiiviä ei olisi olemassa. Sellainen johtaa varmaan helposti päätelmään että kuu olisi itse oman valonsa tuottanut. Valo voi tulla liian ylhäältä jos kuu on lähellä ja aurinko sinusta kaukana. Kannattaa mielummin huomata että kuun valo on aina auringon suuntaan. Yölläkin voit seurata siitä kuinka aurinko kiertää ympäri. Kuun valosta voi siis aina nähdä missä suunnassa aurinko kiertää litteän maan yllä. Ainoastaan se valon korkeus suunta voi olla vähän hämäävä.

Kysyit myös uskonko että vaihteleeko auringon korkeus. Tiede kertoo että kun meillä on talvi niin aurinko on itseasiassa lähempänä (uskon että se tarkoittaa alempana), mutta se on alempana silloin siellä kauriinkääntöpiirillä missä aurinko silloin pyörii kauimpana meistä. En epäile sitä yhtään. He ovat pakotettuja moniin totuuksiin ja puolitotuuksiin että systeemi toimisi niinkin hyvin kuin se selitetään väärällä maan muodolla. Stratosfääristä sanotaan, että se alkaa navoilla jo 8 km korkeudella. Kyse on siis ihan jo avaruudesta. Stratosfäärissä ilmakehän sinisyys hälvenee nopeasti pois.. siis jo 8 km korkeudessa. Jos Himalaja sijaitsisi Antarktiksella, niin lukuisat sen huiput olisi avaruudessa. Antarktiksen jääpeitekin nousee tasaisesti 3-4 km korkeuteen. Sieltä on enää 4-5 km matkaa Stratosfääriin. Mutta niin pian kuin päiväntasaajalla Stratosfäärin alkamiskohda  sanotaan nousevan parhaimmillaan jopa 50 km korkeuteen. Sen perusteella maailmankatto nousee ihan perustellusti aina ylemmäs, ja olisi loogista ajatella että niin myös aurinko ja kuu tekisi. Puolitotuus epäily oli ainoastaan siinä kohtaa kun puhuttiin että navoiLLA, siis molemmilla Stratosfääri alkaisi niin matalalta. Oletan ja uskon sen korkeuden vaan kasvavan kohti pohjoisnapaa, vaikka eihän sen edes tarvitsisi tämän kysymyksen kohdalla, kun aurinko ja kuu sahaa vaan kääntöpiirien päällä eikä missään pohjoisnavalla.

Pete

  • Administraattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 343
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Kotisivuni
Vs: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« Vastaus #4 : Toukokuu 21, 2018, 13:13:20 ip »
No nyt minua kyllä potuttaa. Kirjoitin pitkän litanian tekstiä ehkä noin tunnin ajan, ja sormeni osui johonkin väärään nappiin ja arkaan paikkaan, jonka seurauksena menetin koko tekstin. Huh, nyt on sapetus kova.

Tässä editorissa ei kannata pitkiä kirjoituksia kirjoittaa kun noin voi käydä, enkä yleensä sitä edes tee. Olisi vain pitänyt pysyä erillisessä tekstinkäsittelyohjelmassa kuten ennenkin.   >:( . Tulossa oli maata ja mieliä mullistavaa tekstiä, joka olisi hyvässä lykyssä saanut osan lukijoista tekemään omia tieteellisiä kokeita.

Täytyy pitää luovan breikin. Menen seuraavaksi tutkimaan Aurinkoa ja maaperässä näkyviä varjoja koiran kanssa. Niistä oppii jatkuvasti jotain uutta. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.
Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.

Pete

  • Administraattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 343
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Kotisivuni
Vs: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« Vastaus #5 : Elokuu 12, 2018, 11:47:15 ap »
En osaa tältä istumalta sanoa onko tuossa asennossa ongelmaa pallomaan kannalta, mutta kuten sanoin, en näe ongelmaa jos litteässä maassa valo tulee kuuhun yläviistosta vaikka aurinko olisi perspektiivissä alempana tai jopa pois näköpiiristä.


Olen nyt ehtinyt pohtia asiaa jo pitkään. Mielestäni tuossa yläpuolisessa lainauksessa jonka otin tekstistäsi, siinä on ihan varteenotettava ajatus. Eli uskon aivan kuten sinäkin, eli että ei ole mitään ongelmaa geosentrisessä mallissa että valo tulee Kuuhun yläviistosta, vaikka uskoisi että "auringonlasku" on jo tapahtunut. Onhan "auringonlasku" vain illuusio sekä helisentrisessä että geosentrisessä mallissa. Aurinko voi olla koko ajan samalla korkeudella vaikka näyttäisi siltä että se nousee tai laskee. Tätä ei valtaosa ihmisistä ymmärrä, koska eivät kenties ole ajatelleet miten perspektiivi toimii eivätkä usko että valon vaikutus häviää matalassa kulmassa kun valon lähde on noin 10000 kilometrin päässä tarkkailijasta (taikka oikeammin, noin 12000 kilometriä kun otetaan huomioon myös Auringon korkeus maaperästä). Mutta sen sijaan uskon että valokuvassa näkyvä ilmiö on mahdotonta heliosentrisessä mallissa. Sitä ei voi selittää siinä mallissa millään lailla järkevästi.

Aurinko voi näyttää siltä, että se loitontuessaan painuu alaspäin horisonttiin ja jopa pois näkyvistä, koska sillä tavalla perspektiivin lait toimivat käytännön elämässä. Asia on todistettu moneen kertaan monilla eri testeillä. Asia on kuitenkin ongelmallinen heliosentrismissa koska siinä häviäminen pois näkyvistä johtuu siitä, että tarkkailijan katselukulma Aurinkoon on mennyt miinusmerkkiseksi (missä horisontti on nolla astetta ja zeniitti 90 astetta). Valokuvastani näkee että valon tulokulma ei voi olla miinusmerkinen koska se valo tulee melko jyrkästi yläviistosta, noin 76 minuuttia ennen kuin Aurinko on virallisesti noussut Helsingissä.



Toistan: Tuo mitä nähdään yläpuolisessa kuvassani EI OLE mahdollista heliosentrismissa, koska kulma Aurinkoon on miinusmerkkinen. Se ei voi olla  mahdollista siinä mallissa, koska Aurinko nousi horisontin yläpuolelle vasta noin 76 minuuttia kuvaushetken jälkeen. Koska valon tulokulma ei siis täsmää helisentrismissä (ei tässä tapauksessa eikä monissa muissakaan tapauksissa), niin monet flättärit sanovat että KUU EI HEIJASTA auringonvaloa, vaan että se valo tulee siitä itsestään. Tässä siitä yksi esimerkki. Valitettavasti he poisulkevat sellaisen mahdollisuuden, että se voi sittenkin olla Auringosta tulevaa valoa, koska eivät ajattele riittävästi mitkä ilmiöt ovat mahdollisia perspektiivissä. He eivät tahdo ymmärtää(?) että molemmat - sekä Aurinko että Kuu - ovat pimeästä huolimatta tuhansia kilometrejä litteän tason yläpuolella, ja että auringonvalon tulo - tässä tapauksessa Helsinkiin - on mahdotonta, koska se on matalan tulokulman takia absorboitunut pois ilmakehän vaikutuksesta. Tuhansien kilometrien korkeudella sitä absorboitumista ei ole, koska siellä ei ole ilmakehää joka sen aiheuttaisi. Ilmakehä nousee vain noin 100 kilometriin, eikä koskaan tuhansiin kilometreihin. Siksi siellä ylhäällä, Auringon ja Kuun korkeuksissa ei ole mitään mikä jarruttaisi fotonien liikkuvuutta). Asian ymmärtämistä helpottaa myös se tieto, että etenevää valoa ei voi nähdä tuhansien kilometrien korkeudella, vaan ainoastaan sen vaikutus kun se osuu johonkin aineeseen.

Alapuolella on mielenkiintoinen video jossa nähdään selkeästi miten valon tulokulma Kuuhun on melko korkea (noin kello yhdestä, eli noin 60 astetta horisontin yläpuolella) siitäkin huolimatta että Aurinko on melkein jo laskeutunut, eli on lähellä nolla astetta perspektiivissä. Haluan säästä aikaasi. Mene suoraan kohtaan 4:15 ja katso siitä eteenpäin:



Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.

Polariz

  • Globaali Moderaattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 255
Vs: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« Vastaus #6 : Elokuu 12, 2018, 21:34:30 ip »
Hieno uusi oivallus tuo, että valon lähde, eli aurinko ei voi olla reilusti alemmassa kulmassa kuin korkealla horisontin päällä oleva, mutta kuitenkin yläkautta auringon valaisema Kuu, siis  jos kyse olisi maapallosta.
Ongelman voisi nopeasti ajatella selittyvän sillä, että aurinko on niin suuri että se kattaa koko matkan maasta kuuhun ja enemmänkin, mutta silloin on helppo unohtaa ne valon tulokulmat. Itsekin ne unohdin enkä huomannut tuota ilmeistä ongelmaa, jota ei voi selittää maapallossa samalla tavalla perspektiivillä kuin litteässä maassa. Voimme havaita että maapallomallin mukainen, näennäisesti pieni aurinko mutta oikeasti valtava, jättää kuitenkin samalla tavalla varjoja kuin oikeasti läheinen ja pieni aurinko. Esim. Auringon ohittaessa puun, varjot siitä noudattaa sitä suuntaa miten näennäisesti/ tai oikeasti pieni aurinko liikkuu. Auringon valon tulokulmat pitäisi samalla tavalla näkyä varjoista myös kuun pinnalta.

Lisävahvistukseksi täytyy sanoa että tiedemiehet opettaa että sillä hetkellä kun aurinko nousee tai laskee, auringon ollessa aivan horisontin päällä, niin aurinko on silloin oikeasti vielä maapallon kaaren alapuolella. Refraktio nostaa tieteen mukaan auringon pari minuuttia ennen aikojaan näkyville, mutta vain näennäisesti refraktiona. Sitä en ymmärrä miten aurinko vaihtuu siitä näennäisestä oikeaksi aivan huomaamatta... Mutta epäloogisuudessaan tuollainen on pientä verrattuna moniin muihin faktana pidettyihin väitteisiin mitä maapallon pinnalla pyöriminen edellyttää. Hyvä kuitenkin että ovat tuollaiseen refraktio-ilmiöön päätyneet auringon nousussa ja laskussa, koska se vie aurinkoa entistä alemmas suhteessa ylhäältä valaistuun kuuhun.

Pete

  • Administraattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 343
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Kotisivuni
Vs: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« Vastaus #7 : Elokuu 13, 2018, 22:39:43 ip »

Lisävahvistukseksi täytyy sanoa että tiedemiehet opettaa että sillä hetkellä kun aurinko nousee tai laskee, auringon ollessa aivan horisontin päällä, niin aurinko on silloin oikeasti vielä maapallon kaaren alapuolella. Refraktio nostaa tieteen mukaan auringon pari minuuttia ennen aikojaan näkyville, mutta vain näennäisesti refraktiona.


Mikäli tieteeseen on uskomista, niin on ainakin kaksi tekijää jotka vaikuttavat auringon korkeuden näennäiseen sijaintiin. Eli sekä valon viive, että myös valon taittuminen (= refraktio). Mielestäni nuo kaksi kumoavat toisensa, koska valo taittuu vasta ilmakehässä ja ilmakehän etäisyydet tai pituudet eri skenaarioissa ei ole kovin kummoiset, jos vertaa vaikkapa valon nopeuteen. Keskipäivällä refraktio on melko minimaalinen suoraan ylöspäin ja silloin on aurinko lähes poikkeuksetta aina muodoltaan täysin pyöreä, minkä tietää jos on kuvauksissaan käyttänyt harmaasuotimia. Näin ei ole koskaan kun se on lähellä horisonttia. Keskitaivaalla se on valkoinen ja lähellä horisonttia punainen taikka vaaleanpunainen.

Kirjoitukseesi viitaten, Polariz... Refraktio ei voi millään nostaa ylemmäksi sitä osaa auringosta, mikä on vielä kaarevuuden takana piilossa, sillä ilmakehä suurentaa ainoastaan näkyvää osaa auringosta, eikä koskaan sitä mikä on kaarevuuden takana piilossa. Tätä on vaikeata ihmisten uskoa, jos he eivät ole viettäneet paljon aikaa meren rannalla kuvaamassa kaukaisia kohteita ja vieläpä analysoimalla niitä otettuja kuvia, ja vertaamalla niitä toisiinsa. Jos ei ole kokemusta, niin ei ole kokemusta. Minkäs teet? Kokemuksen he korvaavat valheopetuksilla, ja puhuvat siitä aivan kuin se olisi tiedettä.


Eli jos refraktio nostaa auringon ylös näkyviin pari minuuttia ennen aikojaan (kuten kerroit lainaamalla heitä... john et tietenkään usko), niin mitä tekee sitten se 8 minuutin viive valon tulossa? Eikö silloin pitäisi heidän teoriansa olla ennemmin sellainen, että pitäisi huomioida sekä viiveen että refraktion, eikä ainoastaan refraktion, puhumalla vain kahdesta minuutista?  Yrittävätkö he oikeasti opettaa meille, että aurinko ei toisinaan ole vielä kokonaan noussut vaikka siltä näyttäisi, tai vaikka se onkin noussut, ja lisäksi, että valon viiveen takia et näe aurinkoa vaikka se onkin jo noussut? Heh!  ;D  8 minuuttia on vallan pitkä aika. Sinä aikana tapahtuu paljon muutoksia siihen mitä nähdään ja mitä ei nähdä, silloin kun kyse on auringon noususta.

Mikäli auringon korkeus on jossain 6000-8500 km:n korkeudella ja halkaisijaltaan noin 50-60 km (johon itse uskon tällä hetkellä), niin silloin on myöskin turha uskoa, että aurinko voi olla horisontin yläpuolella vaikka et sitä vielä näe, tai että se on jo laskeutunut vaikka vielä näet sen. Näin koska matka jättiläisestä on niin lyhyt ja valon nopeus on silti se noin 300000 km/s. Mitä tulee Auringon näennäiseen koon muutokseen, niin haluasin vielä muistuttaa mahdollisia lukijoita siitä, että aurinko suurenee laskun ja nousun aikana vaakatasossa huomattavasti enemmän kuin pystytasossa, josta syystä voidaan olettaa että auringon näennäinen koon korkeus selvästikin pienenee, kun se etenee kauemmaksi. Sen saa selville pystytason halkaisijaa mittaamalla ja vertaamalla sitä vaakatason halkaisijaan.

Näennäinen koko pysyy likimain samanlaisena sellaisista maista katsottuna jotka sijaitsevat kaukana kääntöpiirien välisen alueen ulkopuolella, olipa sitten pohjoisessa taikka etelässä. Suomikin on eräänlaisessa kipupisteessä tämän asian suhteen. Jos tarkkailu tapahtuisi pohjoisnavalta, niin näennäistä koon muutosta ei pitäisi syntyä valokuviin laisinkaan, siitä syystä että sieltä tarkastelultuna auringon etäisyys on aina se sama (lyhyellä - vain muutaman päivän tai viikon aikavälillä) riippumatta siitä minä vuorokauden aikana sitä tarkkailee. Poikkeuksen tekee kaamos, jolloin ei voi verrata mahdollisia näennäisen koon muutoksia koska auringon kierros on silloin niin kaukana pohjoisnavasta, että aurinko ei nouse siellä laisinkaan.

Vaakatason suurennusta käyttää hyväkseen mm. wolfie6020, kun on debunkkaamassa uskomustamme. Eli hän mittaa näennäisen koon leveyttä, mutta harvemmin jos laisinkaan näennäisen koon korkeutta.  Hän luulee todistavansa muille, että auringon näennäinen leveys ei ole sen pienempi laskun tai nousun aikana, kuin jos vertaa sitä meridiaanin tilanteeseen, koska hän ei huomioi laskelmissaan refraktion vaikutusta joka suurentaa vaakatason näennnäistä kokoa yhtä paljon kuin se edetessään olisi pitänyt pienentyä. Jos hän olisi rehellinen, hän laskisi auringon mahdollisen pienenemisen auringon pystyasennosta, eikä vaaka-asennosta, koska symmetrinen pyöreä muoto muuttuu edetessään matalassa kulmassa yhä vain enemmän ovaalin muotoiseksi, minkä myös lähes kaikki valokuvat auringosta todistavat (edellyttäen että ne on otettu esiemerkiksi silloin kun alareuna koskettaa MATALAA horisonttia. Perspektiivissä auringon alareuna pitäisi koskettaa meren yläreunaa, mutta ei edessä olevaa vuorta, kukkulaa tai lähimetsää, muuten menee pipariksi koska auringon kierto Suomen ympäri on muutenkin hankala tämän tutkimustyön suhteen, koska olemme harmillisen kaukana kravun kääntöpiiristä. 

Kun aurinko etenee ja korkeuskulma yhä vain mataloituu ja pyöreästä muodosta tulee enemmän ovaali, se on viittaus siihen että myös refraktio on pahentunut, koska valo kulkee yhä pidemmän matkan ilmakehässä ennen kuin se saavuttaa kameran. Ja lähes poikeuksetta se refraktio suurentaa näennäistä kokoa enemmän yhteen suuntaan kuin toiseen. Voin kunnian ja omantunnon kautta todistaa, että pystytason halkaisijaa mittaamalla on aivan sataprosenttisen varma asia, että jopa Suomen kesässä selkeätä kokoeroa löytyy (tiedän valokuvistani), vaikka ero ei olisi yhtä suuri kuin niissä maissa, joissa auringon rata menee suoraan tarkkailijan yläpuolelta. Suomessa se menee parhaimmillaankin vain reilu 50 asteen korkeudella, kun taas kääntöpiirien välissä auringon rata voi kulkea jopa 90 asteen kulmassa. 

Refraktio suurentaa eikä pienennä! Se on tärkeä asia tietää ja ymmärtää! On typerää uskoa että refraktio ei suurenna Auringon näennäistä kokoa vaakatasossa, vaan ainoastaan pystytasossa. Nykytähtitieteilijät tunnustavat että refraktion vaikutuksesta suurennusta tapahtuu pystytasossa. Siitähän se pari minuuttia tuleekin, josta sinäkin Polariz kirjoitit. Mutta miksi ei samalla kerrota, että se suurentaa vaakatasoa jopa enemmän kuin pystytasoa silloin kun kulma muuttuu matalammaksi? Liki joka ikinen valokuva jossa on käytetty harmaasuotimia ja edes hitusen zoomia todistaa tämän asian todeksi vaikka kuinka yrittäisivät asian kieltää, taikka vaieta asiasta.

Rob Skiba teki tieteellisen kokeen jossa hän jäljitteli ilmakehää jollain suurentavalla kalvolla. Kun hän siirsi kokeessaan "aurinkoa" taaksepäin, kalvon takana, se näytti koko ajan pysyvän kutakuinkin saman kokoisena, vaikka sen näennäinen koko piti tietenkin pienentyä puolella silloin kun etäisyys tuplaantui. Mutta mitään merkittävää näkyvää näennäistä koon muutosta ei voitu havaita, koska hän pyrki jäljittelemään ilmakehän suurentavaa vaikutusta. Ilman kalvoa tulos olisi ollut toinen, eli se liikuteltava "aurinko" olisi näennäisesti pienentynyt poispäin siirrettäessä. Ulkona vastaavanlainen koe ei tapahtuisi yhtä helposti ilman kalvoa vaikka siellä onkin ilmakehä joka korvaisi suurentavan kalvon. Alle kilometrin etäisyydellä kuivalla maaperällä kohde ei näytä suurenevan lainkaan, vaan näennäisen koon muutos on aina tuplaetäisyyden jälkeen likimain tai tasan -50%, eikä esimerkiksi -40%. Mutta heti kun mennään valokuvamaan usean kilometriin päässä olevaa kohdetta, niin näennäinen koon pieneneminen ei ole enää -50% kun etäisyys tuplaantuu, vaan vähemmän koska myös jonkin verran suurennustakin on tapahtunut ilmakehän takia. Ja jos kohde on pään yläpuolella muutaman tuhannen kilometrin korkeudella, - tässä tapauksessa maanpiirin ympäri liikkuva aurinko - niin sen näennäisen koon muutosta ei juurikaan huomaa ennen kuin sen kulma mataloituu lähemmäksi horisonttia, koska vasta silloin on tuhansien kilometrien matkalla ilmakehää tarkkailijan ja auringon välissä.

Jos olet onnekas kuvatessasi auringonlaskua,  tulet huomaamaan että auringon näennäinen koko muuttuu jonkun verran jopa Suomessa, mutta pääsääntöisesti vain pystytason halkaisijassa. Näennäisyydessä se pienenee. Mutta vaakatason näennäinen halkaisija pysyy lähes aina saman kokoisena koska yhä pahemmaksi muuttuva refraktio vaikuttaa pääasiallisesti ja eniten vaakatason näennäiseen kokoon. Pidempi matka antaa enemmän refraktiota!

Eli mistä onnesta kirjoitin äsken? Siitä onnesta, että saat olla kuvaussession aikana vaikkapa laivan kannella keskellä merta jossa sinulla on pelkkää merta sinun ja laskevan auringon välissä ilman minkäänlaisia näköesteitä. Tilanne saisi olla jopa ilman pilviä koska pilvet vaikuttavat jonkin verran suurentavasti auringon näennäiseen kokoon, mikäli niitä on kuvaajan ja auringon välissä ohuena harsona. Pelkkää merta pitää olla vähintään muutamia kymmeniä kilometrejä, mutta jos mahdollista, jopa satoja kilometrejä. Mitä enemmän, sitä parempi. Sen jälkeen vertaat vaikkapa maalla otettua meridiaanin aikaan otettua kuvaa ja auringonlaskukuvaa toisiinsa, nimenomaan siihen aurinkolaskukuvaan, jossa auringon alareuna alkaa juuri hipaisemaan merellistä horisonttia. Sen jälkeen voit sinäkin, kuka ikinä oletkaan, riemukkaasti julistaa sekä kaduilla ja toreilla että se aurinko sittenkin pieneni, vaikka sen näennäistä pienenemistä ei olisi pitänyt syntyä laisinkaan, koska auringon piti olla noin 150 miljoonan kilometrin päässä.

Jos hyvin käy ja jaksan (en tiedä jaksanko... krooninen väsymys ynnä muuta ikävää), niin teen joskus jonkunlaisen artikkelin jossa näytän miten etäisyydet vaikuttavat näennäisen koon muutokseen, siten että näennäiset koot pienenevät puolella kun matka tuplaantuu. Jos joku ehtii ennen minua, niin hyvä. Tuollainen ilmiö tapahtuu sekä ulkona että sisätiloissa. Näytän valokuvia pallojen koon muutoksista kun matka tuplaantuu useamman kerran. Ulkoisalla otetuista kuvista näytän saman mm. kuvaamalla rakennuksia. Tietenkin tulen myös näyttämään auringon koon muutokset Suomessa ja ehkä myös Ruotsissakin kuvattuna. Sama kaava ja totuus toistuu yhä uudestaan ja uudestaan, ja eroa ilmiselviin oletuksiin syntyy vasta kuivalla maalla noin kilometrin kohdalla. Toki poikkeuksiakin löytyy, koska sääolosuhteet muuttuvat. Kuvat on kuitenkin olemassa jo arkistossani. Projektissa saattaa silti mennä vielä luvattoman paljon aikaa ennen kuin se on valmis. Pitäisi vielä laskea vaikkapa kuinka paljon näennäistä pienentymistä pitäisi oikeasti tapahtua jos menetelmässä käyttää hyväksi Gleasonin litteän Maan karttaa, tai muuta vastaavanlaista karttaa, ja merkkaa siihen auringon nousu- ja laskukohdan zeniitit apuna käyttäen timeanddate-sivustoa, sekä mittamaalla etäisyyserot noususta meridiaaniin, ja meridiaanista laskuun. Jos hyvin käy niin työn lopputuloksesta voi nähdä kuinka paljon näennäistä koon pienenemistä pitäisi olla tietyllä oletuksella, ja paljonko sitä saa olla enintään. Auringon oletettu korkeus vaikuttaa myös lopputulokseen. Tarkempi etäisyys aurinkoon ja sen korkeuteen selviää kolmiomittauksella jossa oletus on että kaikki muutokset tapahtuu litteän tason päällä ja sen yllä, eikä suinkaan kaarevan vesipallon päällä. Oletukseksi tulen varmaan valitsemaan jotain 6000-8500 km väliltä. Auringon tarkkaa todellista korkeutta on vaikeata määritellä, koska timeanddate-sivuston ilmoittamat kulmat eivät ole aina oikeat. Kulmat tietenkin heittää myös kaarevan lasisen/kristallisen taivaankannen takia. Mutta sekin oma stoorinsa mikä ei tähän mahdu.

He jotka väittävät seuraavanlaista asiaa, he ovat täysin väärässä:

"Jos maailma on litteä, niin auringon pitäisi pienentyä ihan pieneksi pilkuksi ennen laskeutumista".

Tuo on naurettava väittämä. Se ei perustu mihinkään, ei edes tieteellisiin laskelmiin. Jos Maa on litteä ja aurinko on vain muutaman tuhannen kilometrin korkeudella, niin silloin on täysin mahdotonta että se menisi jossakin vaiheessa pieneksi pilkuksi joka sitten pienen pienenä pilkkuna häviäisi ennen pakopisteen saaavuttamista.  Kyllä Google Earthin  -ja Mapsin tekijät tietävät, kuinka paljon järvi, vuori tai pelto pitäisi pienentyä milläkin silmänkorkeudella kun menet katutasosta aina avaruuteen saakka. Heidän ohjelmissaan on aina niin, että koot pienenevät puolella kun etäisyys tuplaantuu. Prikulleen, eikä melkein. He ovat siis tehneet saman havainnon kuin minäkin, mutta vain sillä erotuksella että he eivät huomioi refraktion vaikutusta laisinkaan, toisin kuin minä. Sanoisin kuitenkin heidän puolustuksekseen, että ei sitä refraktiota olekaan niin paljon pystytasossa kuin vaakatasossa. Se kuinka paljon auringon pitäisi pienentyä riippuu etäisyydestä minkä se kulkee; taikka oikeammin sanottuna, riippuu siitä etäisyydestä minkä se kulkee meridiaanista laskuun "linnuntietä pitkin", eikä kaarevaa rataa pitkin. Kaaren pitää aina suoristaa noususta meridiaaniin, taikka meridiaanista laskuun, muuten tulee väärä oletus ja laskelma siihen paljonko sen pitää pienentyä. Laskelmiin tulee joka tapauksessa pientä heittoa  todellisuuden kanssa jos ei tiedä täysin tarkkaa korkeutta aurinkoon, joten miksi pitäisi pahentaa tilannetta mittamaalla kaaren, kun mittaus pitää tehdä suorinta tietä A:sta B:hen.

Pahoittelut jälleen kerran että tämä teksti taas paisui tahallisesti kuin hiivattu pullataikina. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun asti.
Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.

Pete

  • Administraattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 343
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Kotisivuni
Vs: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« Vastaus #8 : Lokakuu 30, 2018, 22:18:38 ip »

Hieno uusi oivallus tuo, että valon lähde, eli aurinko ei voi olla reilusti alemmassa kulmassa kuin korkealla horisontin päällä oleva, mutta kuitenkin yläkautta auringon valaisema Kuu, siis  jos kyse olisi maapallosta.


Alapuolisessa videossa on vastaavanlainen tapaus kuin valokuvassani, eli että kuuhun osuvan valon tulosuunta tulee väärästä suunnasta elääksemme maapallolla, koska Aurinko on horisontin alapuolelle. Tuollaisella valon tulosuunnalla, Aurinko ei saisi olla horisontin alapuolella heliosentrismissa. Mutta kuten jo totesitkin, se ei pitäisi olla ongelma jos Maa on litteä.

Videossa saattaa  olla niin, että Kuu on perigeessä, ja Aurinko aphelionissa. Joka tapauksessa, valo tulee matalassa kulmassa, ainakin maankamaralle, ja vieläpä tuhansien kilometrien matkalla, ja siksi se valo absorboituu pois ennen kuin se saavuttaa videoijan. Niin ikään, litteän Maan mallissa valo voi valaista Kuun vaikka tarkkailusijainnissa olisi pimeätä, koska  ne molemmat ovat paljon korkeammalla kuin ilmakehä.

Mielestäni tuo video vahvistaa sen, mitä valokuvassani nähdään, eli että se on täysin mahdollinen ilmiö, eikä tarvitse olla kyse mistään kuvamanipulaatiosta tai jollain lailla epärehellisestä tuotoksesta. Samalla tuollaista kulmaa pitäisi olla aika vaikeata selittää jos elämme maapallolla, kun kerran Aurinko on horisontin alapuolella.


Kiinnostaisi tietää mitä pallouskovaiset ajattelevat alapuolisesta videosta jonka "Didid Vanh" on tallentanut (tai oletan niin kunnes toisin todistetaan). Valo osuu Kuuuhun suunnasta joka on noin kello 1, vaikka Aurinko on kulmassa joka on enemmän kuin kello 3.


Videon puoliväliin saakka voi nähdä myös puun, oikeassa alareunassa. Sen asennosta päätellen voi olla melko varma siitä, että nainen on pitänyt kameran melko vaakatasoisessa asennossa.

Kannattaa laittaa videon kokoruututilaan niin näkee "pienen Kuun" paremmin.



Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.

Pete

  • Administraattori
  • Keisarillinen
  • *****
  • Viestejä: 343
  • Miksi hän ei voi käyttäytyä kuin me?
    • Kotisivuni
Vs: Aurinko ja Kuun eri vaiheet tarkkailussa
« Vastaus #9 : Joulukuu 20, 2018, 17:55:59 ip »
Tämä kuva on jatkoa kuvalle 4a jonka olen laittanut näkyviin tänne aikaisemmin. Tämä ei ehkä ole yhtä merkittävä, eikä edes yhtä laadukas. Mutta tämän pitäisi herättää valveilla olevia ihmisiä sellaisen kysymyksen äärelle, että miten ihmeessä tuollainen valaistunut kulma Kuussa on mahdollista, jos kerran Kuun valo on "vain" heijastusta auringonvalosta (ja sekä aurinko että kuu on ilmakehän yläpuolella):




Kuva on otettu 1.10.2018 klo 07:25 aamulla. Juuri samalla hetkellä aurinko nousi virallisesti Helsingissä, eli missä kuva on otettu. Kuun korkeus oli taivaalla sillä hetkellä noin 47 astetta, Helsingistä katsottuna, kertoo timeanddate.com.

Kertovat että auringonnousun aika on tavanomaisesti se aika, jolloin auringon yläreuna tulee näkyviin  horisontissa.

Pistääkö ketään miettimään mistä on kyse ja mistä sellainen valon tulokulma on lähtöisin jos kerran Kuu ei ole itsevalaiseva ja saa valon suoraan auringosta jonka korkeuskulma on noin 0 astetta? En sano että se on itsevalaiseva, mutta en osaa vieläkään poissulkea sellaista mahdollisuutta. Vaatii lisää tutkimuksia. Sen verran mitä olen flickr-sivustosta katsellut ihmisten lähettämiä valokuvia Kuusta, niin vaikuttaa siltä että valon tulokulma on monesti ongelmallinen ja jopa ristiriitainen molemissa malleissa, sekä geosentrisessä että heliosentrisessä. Ei siis mikään ihme että jotkut uskovat että Kuu luo oman valonsa.
Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan jokin opetus ja mielipide annettavana.